Joulun jätteet oikeisiin astioihin 20. joulukuuta 2019

Joulu lähestyy paketteineen, herkkuineen, kuusineen ja koristeineen. Joulunajan jätteiden kierrätyksessä on hyvä muistaa muutama ohje.

Viemärit tukkiva kinkkurasva on kestopulma. Paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin, sillä hyytyessään se tukkii putkiston ja pahimmillaan jätevedet nousevat sisään. Jäähtynyt ja hyytynyt rasva pitää laittaa biojätteeseen esimerkiksi sanomalehdestä taiteltuun pussiin tai kartonkipakkaukseen pakattuna. Rasvan voi laittaa myös poltettavaan jätteeseen muovipulloon tai hyvin suljettuun kartonkitölkkiin pakattuna. Kinkun luu kuuluu laittaa sekajätteeseen.

Joulun jälkeen roska-astiat pursuilevat, joten kuivat roskat kannattaa viedä roskikselle vasta jäteastioiden tyhjennyksen jälkeen. Lahjapakettien käärepaperit kuuluvat sekajätteeseen, sillä pinnoitettuja ja teippisiä lahjapapereita ei voi laittaa paperinkeräykseen.

isännöinti seinäjoki

 

Joulukuusen hävittämistapa: Etappi noutaa kuusen joulun jälkeen maksutta energiana hyödynnettäväksi. Jätä kuusi kokonaisena, koristeitta ja pakkaamattomana jäteastian viereen tai jätekatokseen, kun haluat että se noudetaan. Kuuset otetaan mukaan jäteastian vierestä helmikuun puoleen väliin asti jäteastian tyhjennyksen yhteydessä. Kuusta ei kannata pakata muoviin, sillä useimmiten kuuset päätyvät biojätteeseen tai hakkeeksi.

seinänaapurit isännöinti